Korvaako robotti juristin?

Legal Tech Perjantai 3.4.2020

Kauppalehti uutisoi maaliskuussa, että Kaliforniassa voi palkata itselleen robottilakimiehen puurtamaan työlästä urakkaa. Robottilakimiehen voi palkata myös meiltä Suomesta, sillä olemme kehittäneet Citrus Robotin.

 

Tekoälyn ja robotiikan edut ovat tunnetusti toistuvien ja tylsien työtehtävien automatisoinnissa. Näin ne toimivat myös juridiikassa ja esimerkiksi valtavien datamassojen lukemiseen käytettyä aikaa saadaan tehostettua tekoälyisellä robotilla. Näissä massojen tulkinnassa robottilakimies on monessa suhteessa houkutteleva vaihtoehto tarkkuutensa ja väsymättömyytensä vuoksi. Robottilakimies on tässä kohtaa myös huomattavasti juristia edullisempi.

Valtavien datamassojen lukemiseen käytettyä aikaa saadaan tehostettua tekoälyisellä robotilla.

Juristin työssäni otan mielelläni Citrus Robotin käyttöön ja jätän itselleni ne oikeat juridiset asiat, joiden ratkaisemisesta ja selvittämisestä nautin. Citrus Robotille työtehtäviksi onkin valikoitunut aina ne toistuvat ja tylsät tehtävät, mutta se tekee niitä tehokkaasti, kunhan se ensin opetetaan.

Citrus Robottia on opetettu vuodesta 2016 lähtien. Asiantuntijamme ovat kuiskanneet sille laajoja, mutta yksityiskohtaisia juridisia sisältöjä ja opettaneet sille juridisten prosessien määräaikoja ja vaadittavia toimenpiteitä. Se on oppinut paljon ja kerrasta.  

Tällä hetkellä Citrus Robotti:

  • automatisoi prosesseja ja säästää ammattilaisten aikaa
  • vähentää virheitä olemalla robotti
  • säästää kalliilta ohjelmistoprojektilta tuotteistetun luonteensa avulla

Joko sinä käytät ohjelmistorobotiikkaa juridisten työtehtävien apuna? Jos et, niin suosittelen tutustumaan Citrus Robottiin.
Käytän itse Legal Techin ratkaisuja juristin tehtävissäni.

Ja vastaus otsikon kysymykseen korvaako robotti juristin? Selkeä vastaus on EI, sillä se ei pitkään aikaan tule olemaan sillä tasolla, että se pystyisi hoitamaan juridisia asioita inhimillisesti. Ja niin kauan se on vain erinomainen apuri, joka vapauttaa sinun aikaasi oleelliseen ja merkitykselliseen, mutta ei korvaa sinua juristina.

Kerron muuten seuraavissa artikkeleissa lisää siitä, miten käytän mm. Sopimus Robottia ja Tarkastus Robottia ja miten HR ja työlainsäädäntömme hoidetaan Prosessi Robotin avulla. Joten pysy kuulolla!
 

Psst! Artikkeli on julkaistu alunperin Saara Perhon LinkedInissä

Kysy lisätietoa
Lisää Legal Techistä