Senior Advisor Olli

Työntekijäesittely Perjantai 12.4.2019

Hyvä pöhinä syntyy oppimalla ja yhdessä tekemällä

Kun Olli Nylander jäi eläkkeelle vuonna 2017, ei hän olisi voinut kuvitella, miten pikaisesti paluu työelämään tulisi ajankohtaiseksi. Kuten kaikki parhaimmat tarinat, myös tämä alkoi kirjasta. 

– Eläke oli minulle valtion kirjallisuuspalkinto, Nylander sutkauttaa. – Sen aikana kirjoitin kirjan Tietojohtaminen ja tapaus SOTE. Kirjoitusvaiheessa tein kyselyä it-firmoille, joista yksi oli Citrus. Kun kirja oli valmis, Viitasen Jaakko soitti minulle ja kyseli, olisinko kiinnostunut tulemaan heille töihin, Nylander muistelee.

– Pidin siitä, miten Jaakko aidosti arvosti osaamistani – ja tässä sitä nyt ollaan!

Sosiaalitieteilijäksi valmistunut Nylander kertoo olleensa 20 vuotta eriasteisissa esimiestehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. Vaikka nimikkeet ja työpaikat vaihtelivat, oli arjessa aina mukana yksi yhteinen nimittäjä, kiire.

­– Esimiehenä työpäivät kuluivat erilaisten tulipalojen sammuttamisessa. Citruksella saan viimeinkin paneutua asioihin kunnolla, Nylander kiittelee.  

Hommat tehdään asiantuntevalla porukalla ja toista kunnioittaen

Citruksella rakennetaan älykkäitä digitaalisia palveluja, jotka saavat niin arjen kuin työn rullaamaan. Kaiken tekemisen ytimessä on merkityksellisyys. Myös Nylander pääsee Senior Advisorina luomaan ratkaisuja, jotka vastaavat yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.  

”Meillä on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, joita kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Siitä syntyy hyvä pöhinä!”

– Olen mukana kehittämässä erilaisia tuoteaihioita ja konsultoin julkisen puolen toimijoita, kuten kaupunkeja ja ministeriöitä. Oma leipälajini on ehdottomasti kokonaisarkkitehtuurityö, jolla pohjustetaan uusia tietojärjestelmiä, Nylander kertoo.

Citruslaisia yhdistää halu oppia. Ehkä myös sen ansiosta Nylanderin oli niin helppo sujahtaa mukaan porukkaan.

– Olen aina opettelemassa uutta! Esimerkiksi täällä olen saanut opetella hahmottamaan asiakkaiden tahtotiloja ja tarpeita. Luotan myös siihen, että mikäli en jotain osaa, löytyy viereltäni aina asiantuntija, joka voi siinä asiassa auttaa. Pitkä elämä on opettanut ymmärtämään, ettei ole olemassa tyyppiä, joka hallitsisi aina kaiken, Nylander toteaa.

Tähän tärkeään opetukseen uskotaan myös Citruksella. Täällä työntekijöille annetaan tilaa toimia ja ajatella. Kaveria ei jätetä yksin, sillä hommat hoidetaan aina porukalla. 

– Hyvä tekeminen syntyy tiimeissä, joissa on paljon erilaista osaamista. Pidän siitä, ettei Citrus ole mikään ahdas yhden alan firma, vaan täällä on monenlaista asiantuntijuutta. Enhän minäkään ole mikään koodari ja sovin silti joukkoon hyvin!

”Mikäli en jotain osaa, löytyy viereltäni aina asiantuntija, joka voi auttaa asiassa.”

Kaikille avoin ja juuri sopivan kokoinen

Nylander näkee ihmiset Citruksen suurimpana vahvuutena.

– Minne vain katson, on ympärilläni aina asiantuntevaa väkeä. Meillä on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, joita kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Siitä syntyy hyvä pöhinä, hän kehuu.

Nylander on nähnyt pitkän uransa aikana jos jonkinmoisia organisaatioita. Mikä hänen mielestään tekee Citruksesta erilaisen työpaikan?

– Citrus on mielestäni juuri sopivan kokoinen paikka. Meitä on täällä noin 50 henkeä, ja me kaikki tunnemme toisemme. Juuri siksi myös hierarkia on täällä riittävän matala. Meillä ei pönötetä, toteaa Nylander. 

Kiinnostuitko? Hae Ollin työkaveriksi! 

REKRY@CITRUS.FI

Tutustu myös