Milloin saisitte homman valmiiksi jos nyt aloittaisitte?

Pilottiprojektin tulokset

Great minds think alike. Kesällä päättyneessä Citruksen nykytilaa hahmottaneessa pilottiprojektissa tutkittiin, kohtasivatko citruslaisten tuoteideat asiakkaiden palvelutarpeiden kanssa. Lopputuloksena syntyi uusia digitaalisia ratkaisuja, joista odotetaan Citruksen seuraavia menestystarinoita.

Touko–kesäkuussa Citruksella oli käynnissä pilottiprojekti, jossa selvitettiin keinoja mitata kokonaisvaltaista palvelu- ja asiakaskokemusta. Pilotin kautta haluttiin kehittää tapoja nostaa asiakas aidosti Citruksen toiminnan keskiöön. Aihetta lähestyttiin muun muassa selvittämällä asiakkaiden aitoja palvelutarpeita.

Olemme ideoineet omia tuotekehitysaihioita ja halusimme nähdä, löytyykö asiakkailtamme samanlaisia ajatuksia palvelutarpeista, kuin mitä itse olimme visioineet. Koska Citruksella hommat hoidetaan porukalla, otimme asiakkaat, kumppanit sekä meidän oman huikean organisaation aikaisempaa vahvemmin mukaan prosessiin, kertoo Citruksen varatoimitusjohtaja Jaakko Viitanen.

Kopittelun jälkeen käärittiin hihat

Palvelutarpeiden selvittäminen tapahtui kutsumalla asiakkaat pallottelemaan yhteensä viittä erilaista tuotekehitysaihiota Citruksen asiantuntijoiden kanssa. Avoimella keskustelulla haluttiin myös lunastaa Citruksen palvelulupaus: palvella asiakkaita niin hyvin, että yöt voidaan nukkua rauhassa.

Yöunien puolesta ei citruslaisten tarvitse onneksi pelätä. Aihioiden vastaanotto oli nimittäin asiakkaiden keskuudessa mitä mainioin.

”Pilotissa päätimme yhdessä asiakkaiden kanssa toteuttamisen arvoisista ratkaisuista. Näin saimme myös itse vaikuttaa siihen, mitä lähdimme tekemään.”
- Jaakko Viitanen

– Kehittämistämme ideoista oltiin todella kiinnostuneita. Joidenkin aihioiden kohdalla jopa kysyttiin, milloin saisimme hommat valmiiksi, jos nyt aloittaisimme, naurahtaa Viitanen.

Citruksella on totuttu tarttumaan hommiin ripeästi, joten mitäpä sitä nytkään turhia aikailemaan.

Viidestä aihiosta neljä päätettiin toteuttaa ja näistä neljästä kaksi saatiin heti työpöydälle asiakkaiden joukosta löytyneiden kumppaneiden avulla.

– Yksi ideoista on jatkumoa myGDPR-palvelulle. Kyseessä on älykäs tietosuojaselosteiden hallintapalvelu, ja se on edennyt jo alfavaiheeseen. Toinen ideoista on hankintaprosessia vahvasti tehostava digipalvelu. Palvelu keskittyy tällä hetkellä ICT-puolen tarpeisiin, mutta tulevaisuudessa sitä voidaan laajentaa myös muihin toimialueisiin, Viitanen paljastaa tuotteista.

Laadukkaita uusia ratkaisuja luodaan yhdessä

Asiakkaat ottivat pilotissa esitellyn toimintamallin heti omakseen ja citruslaisia toivottiin kopittelukavereiksi myös jatkossa. Malli keräsi kehuja myös Citruksen omalta porukalta.

– Pilotissa päätimme yhdessä asiakkaiden kanssa toteuttamisen arvoisista ratkaisuista. Näin saimme myös itse vaikuttaa siihen, mitä lähdimme tekemään. Kun sisällön tekeminen on suunnittelijalle jo lähtökohtaisesti mielekästä, saadaan aikaan entistä laadukkaampia digitaalisia ratkaisuja, kiinnostavia tuotteistettuja palveluja sekä tyytyväisiä asiakkaita, summaa Viitanen.

LISÄTIETOJA JAAKKO.VIITANEN@CITRUS.FI


Tutustu myös