Citrus kansainvälistyy

Uutinen Maanantai 1.10.2018

Citrus kansainvälistyy kumppaneiden kanssa

Suomalaisen Citruksen viime vuonna alkaneet ponnistelut kansainvälistymisen eteen ovat alkaneet tuottaa hedelmää. Kumppaniverkostoa on rakennettu vaiheittain Pohjoismaissa sekä muutamissa Keski-Euroopan maissa ja ensimmäiset signaalit niin kumppaneilta kuin asiakkailta ovat varsin positiivisia.

Innovatiiviset digitaaliset palvelut ja sujuvat asiakaskokemukset ovat yleismaailmallisia asioita. Ei olekaan mikään järin suuri ihme, että Citruksen toimiviksi todetuille tuotteistetuille palveluille löytyy kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Citrus aloitti maailmanvalloituksensa vuoden 2017 lopulla ja ensimmäiset kohdemaat löytyivät Pohjoismaista. Sittemmin väylänavauksia ja kumppaniverkoston rakennustyötä on tehty Saksassa, Ranskassa ja viimeisimpänä Puolassa. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisten prosessien kehittämiseen tarkoitettu työkalu myGDPR on tällä hetkellä Citruksen kansainvälistymisen lippulaivatuote. Suomessa niin myynti- kuin arvostelumenestykseksi osoittautunut myGDPR on käyttökelpoinen ja erittäin ajankohtainen tuote koko Euroopassa.

– myGDPR on jo kerännyt kiitosta kansainvälisiltä asiakkailtamme. Erityisesti on kiitelty ominaisuuksia, jotka turvaavat tietosuojakyvykkyyden arvioinnin myös jatkossa, jolloin GDPR ei jää vain kerran tehtäväksi projektiksi. Ja koska myGDPR taipuu mainiosti erikokoisten ja eri maissa toimivien yritysten tarpeisiin, myy se itsensä äärimmäisen hyvin, kertoo Citruksen Petteri Salokangas.

Citruksella on innostuttu myGDPR:n menekistä siinä määrin, että samantyyppisiä tuotteistettuja palveluita tullaan näkemään vielä lisää – myös kansainvälisillä markkinoilla.

Kansainvälistymisessä tarvitaan kumppaneita

Citrus on valinnut kansainvälistymisensä muodoksi kohdemaittain rakennettavan kumppaniverkoston, jonka avulla kustakin maasta saavutetaan parhaalla mahdollisella tavalla Citruksen tuotteita tarvitsevat asiakkaat. Kumppanimallin avulla kansainväliset markkinat ovat fiksummin saavutettavissa.

– Tiedostimme, että on pitkä ja kivinen tie alkaa itse Suomesta käsin siivilöimään ulkomaisia asiakkaita. Päätimme sen sijaan keskittyä hyvien paikallisten kumppaneiden löytämiseen ja toimivan verkoston rakentamiseen. Nämä paikalliset toimijat tuntevat toimintaympäristönsä meitä paremmin ja saavuttavat loppuasiakkaat tehokkaammin, Salokangas tuumaa.

Kumppaniverkoston rakentamisessa on hyödynnetty monenkirjavia keinoja. Vinkkejä potentiaalisista kumppaneista on tullut esimerkiksi yhteistyöverkoston tai Citruksen omien työntekijöiden kautta. Lisäksi kohdemaiden toimialoilta on kartoitettu aktiivisesti sopivalta vaikuttavia yrityksiä. Salokankaan mukaan viime aikoina Citrukselle on alkanut myös tulla aiempaa  enemmän tiedusteluja kumppaneiksi haluavilta yrityksiltä. Lopputuloksena on monipuolinen kattaus erilaisia kumppaneita kunkin kohdemaan tärkeimmiltä toimialoilta.

– Ihan kuten Suomessakin, meillä on ulkomailla hyvin erilaisia kumppaniyrityksiä. On lakifirmoja, tilitoimistoja, konsultointifirmoja, softafirmoja ja niin edelleen. Osa heistä toimii jälleenmyyjäperiaatteella ja osa sitten enemmänkin konsulttikumppanina, jolloin he tuottavat esimerkiksi myGDPR:n oheen omaa asiantuntijapalveluaan, Salokangas kertoo.

Kasvutavoitteet ja kunnianhimo ajavat eteenpäin

– Meillä on yrityksenä voimakkaat kasvutavoitteet, joiden saavuttamisessa kansainvälistyminen on merkittävässä roolissa. Kansainvälistymisessä meitä auttaa se, että olemme onnistuneet kaupallistamaan osaamistamme toimiviksi tuotteiksi, joille on kysyntää maailmanlaajuisesti, Salokangas toteaa.

Ensimmäiset kansainvälisiltä markkinoilta saadut signaalit saavat citruslaisten suupielet kohoamaan ylöspäin. Kattavammin kumppaniverkoston rakentamisen onnistumista pystytään kuitenkin arvioimaan loppuvuodesta, kun toiminta on käynnistynyt toden teolla kohdemaissa. Kansainvälistymisen tavoitteet ja jatkosuunnitelmat ovat joka tapauksessa selvillä.

– Suomessa myGDPR:n liikevaihdosta 80 % tulee kumppaneidemme kautta ja tämän suuntaiset lukemat ovat tähtäimessämme myös kansainvälisten markkinoiden kohdalla. On meillä myös pari uutta maata suunnitelmissa, mutta etenemme suunnitelmiemme mukaan askel kerrallaan, Salokangas linjaa.

Kysy lisätietoa
Lisää aiheesta